Liikuntapalveluiden linjaukset 17.6.2021

perjantai 18.06. klo 09:49

Kaupungin valmiusjohtoryhmä on linjannut seuraavasti liikuntapalveluihin liittyvistä ohjeista. Ohjeet päivitetään, mikäli valtakunnalliset tai alueelliset suositukset ja ohjeet muuttuvat.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten henkilörajat poistuvat. Terveysturvallisuus ja mahdollisuus tosiasiallisesti välttää lähikontaktit sisätiloissa on edelleen varmistettava noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antamaa ohjetta sekä tartuntatautilain 58 c pykälän vaatimuksia. Sisätiloissa lähikontakti tarkoittaa 15 minuutin oleskelua 2 metrin läheisyydessä.

Terveysturvallisuussuunnitelmia ei tarvitse tällä hetkellä lähettää hyväksyttäväksi kaupungille mutta yllä mainitut ohjeet tulee tilaisuuksien, tapahtumien ja harrastuksien järjestäjien huomioida omissa toiminnoissaan.

Kaikkien ikäryhmien myös sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoimintaa kilpailuineen voidaan harjoittaa noudattaen turvaetäisyyksiä ja ohjeita turvalliseen harrastamiseen. Osallistujamäärää ei rajoiteta, mutta turvallisuusohjeita ja etäisyyksiä tulee edelleen noudattaa kaikilla liikuntapaikoilla opetus- ja kulttuuriministeriön turvallisen harrastustoiminnan ohjeiden mukaisesti. Vuorot varataan liikuntapalveluista.

Tilaisuuksien henkilömäärien ylärajat poistuvat AVI:n päätöksen astuessa voimaan, siihen saakka aiemmat sisätilojen 10 henkeä ja ulkotilojen 50 henkeä ovat voimassa.

Yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset velvoitetaan järjestämään siten, että osallistujilla on tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n antamaa ohjetta.

Uimahalli

Uimahalli on taukoon asti auki terveydellisistä syistä sitä tarvitseville. Uimahallia koskevat linjaukset ja ohjeet löytyvät erillisestä, aiemmin laaditusta tiedotteesta. Uimahalli avataan tauon jälkeen 9. elokuutta normaalisti.

Kuntosalit

Kuntosalit avautuvat uudelleen 9. elokuuta. Kuntosalien aikaisempi avautuminen ei valitettavasti ole mahdollista, sillä korttien voimassaolon jatkaminen koronasta ja henkilöresursseista johtuen ei onnistu ennen kesätaukoa eikä kassapalveluita korttien myyntiin ole kesällä tarjolla. Myös Artjärven kuntosali on kesän suljettuna johtuen Vuorenmäen koulun remontin aiheuttamasta varastotilatarpeesta.

 

Lisätietoa alueellisista suosituksista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sivuilta: https://paijat-sote.fi/koronavirus/alueelliset-suositukset/

 

Lisätiedot: Hyvinvointipäälikkö Kristiina Hämäläinen p. 040 740 2982