OKM jakaa avustusta urheiluseuroille toiminnan turvaamiseksi koronavirustilanteessa

maanantai 08.02. klo 12:01

Tiedoksi kuntien liikuntatoimelle

Ja edelleen välitettäväksi kunnan alueella toimiville urheiluseuroille.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut avustushaun urheiluseuroille toiminnan jatkumisen turvaamiseksi koronapandemian aikana. Avustuksen tavoitteena on lievittää koronapandemian seuralle aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Hakuaika päättyy 15. helmikuuta.

Avustuksen kohteena on lasten ja nuorten tavoitteellinen, kilpa- ja huippu-urheiluun tähtäävä toiminta urheiluseuroissa.

Avustusta voi saada koronaviruksen aiheuttamien tappioiden kattamiseen; toiminnan väliaikaisen keskeytymisen, tapahtumien peruuntumisen, siirtymisen tai uudelleenjärjestelyn aiheuttamiin kustannuksiin ja tappioihin.

Urheiluseurat voivat hakea avustusta koronapandemian aiheuttamien kustannusten ja tappioiden kattamiseen aikavälillä 1.6. 2020-31.1.2021.

Hakuilmoitus  

Lisätietoja Opetus- ja kulttuuriministeriöstä: ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 0295 330 103, kari.niemi-nikkola@minedu.fi